Vain viisi kiloa

No niin, onpahan taas aikaa vierähtänyt edellisestä kirjoituksestani. Tässä lyhyt tiivistelmä siitä, mitä tällä välin on tapahtunut.

Kuten jo aiemmin kerroin, sain uumaani kavennettua aiemmin keväällä. Paino ei pudonnut juuri ollenkaan (tai oikeastaan se sahasi mielipuolisesti), mutta silmämääräisesti laihduin selvästi. Samalla alkoi kuitenkin terveyteni huolestuttaa, sillä palelin todella paljon ja olin erittäin väsynyt. Parin kuukauden lääkärillä ramppaamisen ja erinäisten testien jälkeen mitään huolestuttavaa fyysistä vikaa tai sairautta ei kuitenkaan löydetty. Sen sijaan ilmeisesti liian suuret paineet monilla eri elämän osa-alueilla johtivat masennukseen ja kohtalaisen rankkaan kesään. En pitkästytä teitä kaikilla yksityiskohdilla, mutta syömisen säätely ei tuohon aikaan ollut mahdollista, ja koska kyse on ns. "epänormaalista masennuksesta", johon liittyy ylensyömistä, niin voitte kuvitella, että hoikempi uuma on tiessään. Voin nyt kuitenkin jo paremmin, ja aion jatkaa aiemmin viitoittamallani tiellä, tosin erilaisin motoin.

Ohjenuoranani on nyt: rakasta itseäsi. Tähän sisältyy useita erilaisia elämänhallinnan osa-alueita. Ensinnä yritän entistä paremmin pitää työmäärän kohtuullisena (okei okei, kaksi työtä ja kahden tutkinnon samanaikainen suorittaminen oli vähän liikaa). Teen enemmän asioita, jotka tekevät minut iloiseksi. Ja hellin kehoani syömällä paremmin. Tähän sisältyy toki pieni panonpudotus, sillä uskon edelleen sen parantavan oloani sekä henkisesti että fyysisesti. Olen kuitenkin valmis korjaamaan tätä käsitystäni, jos palelu ja väsymys meinaavan jälleen ottaa vallan.

Muutosta tulee myös painontarkkailun välineisiin. Aion ottaa ainakin aluksi vaa'an sijaan käyttööni mittanauhan. Tosin en halua vielä mitata edes alkulukemia, vaan lähden tarkastelemaan asioita tuntemusten kautta. Niinpä yritän tarkkailla itsessäni tapahtuvia muutoksia ja ailahteluja mahdollisimman tarkasti ja raportoida niistä täällä. Kirjoittaminen auttaa etenkin itseäni näkemään mikä johtaa mihinkin. Toivotaan, että tässä käy vielä hyvin.

No niin, nyt se on todistettu. Ei ole mitään väliä sillä syönkö joka päivä pizzaa ja hampurilaisia ja jälkiruuat päälle vai valitsenko pelkästään tuoreita vihanneksia, jogurttia ja leipää. Kyllä, näin on. Aiemmista lupauksista huolimatta palasin vanhoihin huonoihin, mutta ah niin nautinnollisiin, ruokailutapohini edellisten viikkojen ajaksi. Olen syönyt suklaata, munkkeja, pizzaa, hampurilaisia, tortilloja jne. lähes joka päivä usean viikon ajan. Ja arvatkaapa mitä? Painoni on 74 kg. Se pysyy siis samana sekä hyvässä että pahassa: painan 74 kiloa siitä riippumatta siitä kieltäydynkö herkuista kokonaan vai syönkö niitä maltillisesti vai kenties joka päivä!

Voitte kuvitella kuinka motivoivaa tämä on. Miksi haluaisin luopua kaikista helpoista ja hyvistä ruuista, jos sillä ei ole mitään vaikutusta painooni? Miten on mahdollista, että valinnoilla ei ole vaikutusta? Telkusta tuli jokin aikaa sitten mielenkiintoinen dokumentti kyseisestä aiheesta. Sen mukaan keho "päättää" itsenäisesti ihannepainonsa ja tekee kaikkensa sen ylläpitämiseksi. Nyt ei siis puhuta lääketieteellisestä ihannepainosta vaan painosta, jonka keho itse on kokenut ihanteelliseksi. Joidenkin tutkimusten mukaan paino ei siis heilahtele sen mukaan kuinka paljon kaloreita syömme, vaan keho tasapainottaa kaloreiden heilahtelut erilaisin mekanismein niin, että tämä ihannepano pysyy - tai tulee takaisin. Painoa siis tulee lisää ja lähtee pois vain kitsaasti, ja paino myös palautuu helposti takaisin lähtöpisteeseensä. Tutkimusten mukaan suuri painonpudotus saattaa siis tarkoittaa sitä, että painoa pudottaneen henkilön tulee kokea nälkää koko loppuelämänsä ajan, jos hän haluaa ylläpitää uutta hoikempaa olemustaan - uudesta pienemmästä painosta kun ei välttämättä tule koskaan ihannepainoa, vaan keho käskee alituiseen lihottamaan takaisiin aiempaan.

No näin on. Tämän voin totisesti allekirjoittaa. Minun kehoni on ainakin päättänyt, että olen 74 kiloa painava. Mä sen sijaan en; haluan edelleen tietää voisiko 69 kilosta tulla kehoni uusi ihannepaino. Voisin tyytyä tähän olotilaan, jos vappujuhlissa, häissä tai rannalla kukaan ei ottaisi valokuvia vaan saisin elää rauhassa kuvitellen pitäväni kropastani. Mutta koska jälleen kerran ystäväni ottivat vappujuhliimme kameran mukaan olen taas saman kysymyksen edessä: miten saan nämä viisi kiloa pois? Salilla luin lehteä, jonka mukaan rasvaa ei pitäisikään välttää laihduttaessa, vaan sen sijaan tulee karttaa hiilihydraatteja. Niinpä jätän nyt pastat, perunat ja leivät pois, ja katson mitä käy. Tämä alkaa olla niitä viimeisiä oljenkorsia, kohta en enää jaksa...

paino: 74 kg

pudotusta edessä: 5 kg

No niin. Nyt olen taas yli sen tutun 73 kilon. Eilen vaaka näytti 74,1 kiloa, tänään 73,6 kg. Mutta se ei tarkoita sitä ettenkö olisi kiltisti jatkanut uutta linjaani, päin vastoin. Tosin en tiedä onko hyvä vai huono asia, ettei syy painonnousuun ole se, että olisin palannut vanhoihin tapoihini. Onko uusi linjani siis sittenkään tehokas? Olen livennyt uusista syömistavoistani vain viikonloppuna kun juhlistin yhden työprojektin loppua: pizzaa ja mustikkapiirakkaa pitkästä aikaa. Voiko siis olla, että yhden tai kahden päivän lipsunta paukauttaa vanhat tutut lukemat puntariin? En minä niitä nyt sentää kahta kiloa syönyt. Vai onko nyt jostain muusta kyse?

Kun mietin kiloja, tunnen itseni epävarmaksi ja epäonnistuneeksi. Nyt en oikeasti ymmärrä. Mitä minä nyt teen väärin? Miksi painoni heilahtelee niin järjettömän paljon niin lyhyessä ajassa? Syön huomattavasti vähemmän ja paremmin kuin ennen, mutta paino ei laske! Olen muiden ja itsenikin mielestä laihtunut silmissä, mutta painossa se ei näy. Ja jos todella olen laihtunut kaksi kiloa, voiko se tulla yhdessä päivässä takaisin? Nyt alkaa jo ärsyttää. Yritän toki iloita siitä, että vaatteet mahtuvat paremmin päälleni ja tunnen näyttäväni paremmalta. Tavallaan olen oikealla tiellä, sillä hoikistuminenhan on painoa tärkeämpää. En kuitenkaan pysty täysin unohtamaan sitä, että en ole saanut sitä viittä kiloa pois - ainakaan puntarista. Ilmeisesti riippumatta siitä syönkö terveellisesti vai epäterveellisesti painoni pysyy samana.

No, onneksi työt helpottivat nyt vähän, joten pystyn lisäämään liikuntaa. Lisäksi kevätaurinko houkuttelee ulos ihan itsestään. Ehkä voisin myös alkaa vähentää keskimmäisen ruoan määrää. Pelkään kuitenkin, että se johtaa jatkuvaan nälkään ja napostelu palaa. Aaaaargh! Ei auta, ei auta. Lupaan nyt siis lisätä liikuntaa ja keventää keskimmäistä ruokailua entisestään. Nykyään se koostuu pastasta, vihanneksista ja kevytfetasta. Ehkä luovun fetasta?

Onnistunko koskaan?

paino nyt: 73,6 kg

pudotettavaa: 4,6 kg

Damn it.

Jahas, kylläpä on aikaa vierähtänyt edellisestä kirjoituskerrasta. Välissä on ollut taas yksi konferenssiviikko ravintolaruokineen sekä järjettömät työpäivät ilman viikonloppulepoa. Paino on sahannut siinä rinnalla 72 ja 74 kilon välillä, ja syömiset ovat sujuneet kohtalaisen kevyesti ja kivuttomasti. Alan itse asiassa jo hieman epäillä vaakaani, sillä paino näyttää heilahtelevan kilon jos toisenkin vuorokaudessa. Tai sitten kyse on niistä kuuluisista nesteistä.

Punnitsin itseni viimeksi toissapäivänä ja silloin paino oli 71,9 kg. Oli aivan käsittämätön tunne nähdä vaa'alla 71-alkuinen lukema! Edellisestä kerrasta lienee ainakin kolme vuotta. Olen päässyt syystä tai toisesta tässä projektissa nyt aivan uudelle tasolle! Ennen perjantaita vaaka kuitenkin näytti pitkään vakaasti 74 kiloa, vaikka olin syönyt joitain ravintolaillallisia lukuun ottamatta pisteiden mukaan. Siksi olikin suuri yllätys kun yhtäkkiä monet tutut kommentoivat minun laihtuneen. En itse edes ehtinyt huomata muuutosta kaikilta työkiireiltäni, etenkin kun painokaan ei laskenut, mutta huomattavaa kaventumista on todella tapahtunut. Vyötäröltä ei enää löydy ylimääräistä makkarakerrosta, ja shortsien takaosaan jää tyhjää tilaa. Eniten on ehkä lähtenyt vatsasta.

Tämä kaikki kahdessa kilossa! Kolme vielä edessä. Miltähän mahdan sen jälkeen näyttää. Eihän tämä tahti nyt varmaankaan ketään huimaa tai edes vakuuta. Mutta minulle se kelpaa. Olen edelleen noudattanut syömisrytmiä, joka sopii minulle parhaiten. Syön kolme kertaa päivässä, keskimmäisellä kerralla paljon, ja pystyn jatkamaan näin loputtomiin. En koe ollenkaan laihduttavani, sillä en koe luopuvani juuri mistään. Tällä rytmillä ja näillä ruoilla olen kylläinen ja tyytyväinen. No okei, makeita ja rasvaisia ruokia tulee kyllä syötyä paljon vähemmän kuin ennen, mutta en kaipaa niitä "arkena" lainkaan. Sen sijaan syön niitä silloin tällöin erityistilanteissa; maistuvatkin paljon paremmilta nyt kun tulee syötyä harvoin.

Olisiko siis nyt todellakin niin, että löysin sen "itselleni oikean tavan syödä"? Käsittämätöntä. Näin tämän varmaan kuuluukin mennä, sillä en oikeastaan tarvitse ylimääräistä motivaatiota nyt kun olen tasapainossa syömisien kanssa. Mutta katsotaan nyt. Voihan olla, että tällä ei viittä kiloa lähde. Jossain vaiheessa minun tarvitsisi ainakin ehtiä ylös, ulos ja lenkille. Kunhan nyt pääsisi näistä ylimääräisistä töistä ensin eroon... Ehkä seuraava blogini käsittelee tasapainoista elämää syömisen sijaan! Mutta katsotaan nyt tämä ensin loppuun - tästä on hyvä jatkaa.

Paino nyt 71,9 kg

Pudotus 2,1 kg

Jäljellä 2,9 kg

Että osaa paleltaa. Tälläkin hetkellä istun työpöytäni ääressä päälläni villasukat, oloasu, lämmin kylpytakki, kaulahuivi, ja harkitsen sormikkaita. Liittyyköhän tämä uuteen ruokavaliooni? Taidan pistää tänään taas saunan päälle niin kuin eilen, toissapäivänä ja sitä edellisenä päivänä.

Tänään vaaka näytti 72,5 kiloa. Huh! Melko hienoa. Erityisen tyytyväinen olen siksi, että en ole ollut kertaakaan nälkäinen tai tuntenut heikotusta. Pitkästä aikaa tuntuu siis siltä, että pystyn ylläpitämään sen, minkä aloitin. Ei tee ollenkaan tiukkaa. Pikalaihdutusta etsiville täytyy kuitenkin mainita, että en ole menettänyt päivässä 1,5 kiloa rasvaa. Kukaan ei laihdu niin nopeasti. Ainkaan itse en siihen usko. Sen sijaan kehostani poistuu ylimääräisiä nesteitä, ja kun uusi nestetasapaino on löytynyt, alkaa hidas ja tuskallinen vaihe, jolloin on tosi kyseessä. Silloin lähtee sitä ehtaa silavaa.

Mutta täytyy minun nyt kuitenkin hiukan iloita. Tämähän tarkoittaa sitä, että 70 kilon paino saattaa toteutua jo huomattavasti aiemmin kuin vappuna. Hmm, olisipa hienoa päästä johonkin uskomattomaan lukemaan - kuten vaikkapa 65 kiloon - vapuksi! No, se olisi sitten vähän enemmän kuin tämä viisi kiloa.

Elämme jännittäviä aikoja. Onnistuminen on nimittäin yksi kompastuskiveni. Olen monta kertaa aiemminkin ajatellut, että koska tämä näyttää olevan näin helppoa, ja kiloja lähtee, voin ihan yhtä hyvin vähän höllentää vauhtia. Ja kun höllennän, palaan entisiin tapoihini ja kohta huomaan taas olevani pisteessä 0. Mutta tällä kertaa on toisin. Nyt aion jatkaa. Hei, löysinkö vihdoin motivaation!?

Tilanne tällä hetkellä:

paino: 72,5 kg

pudotus yhteensä: 1,5 kg

pudotettavaa: 3,5 kg.

Hyvin on taas alkanut. Eilisestä paino on laskenut 0,5 kiloa, ja vaikka tiedän sen tässä vaiheessa olevan nesteitä, niin olen tyytyväinen siihen, että sain taas itseäni niskasta kiinni ja homma etenee.

Laihduttajan pitäisi syödä pieniä annoksia usein. Neuvo on tuttu ja järkevä, ja olen noudattanut sitä itsekin. Kun ihminen syö usein, hänen verensokeritasonsa pysyy tasaisena, nälkä ei pääse yllättämään, eikä elimistö rasitu turhaan. Niin varmaan. Uskon kyllä, mutta koen asian toisin.

Pienten annosten syöminen monta kertaa päivässä tekee laihduttamisesta vaikeaa. Se ei vaan  toimi. Kun syön usein ja vähän, minun pitää suunnitella päivien ruokailut ajoissa etukäteen ja varata tarvittavat ruoka-aineet ajoissa kotiini. Tällöin kasvaa riski siitä, että en ehdi suunnitella tai käydä kaupassa, jolloin rytmi rikoutuu ja mielihalut palaavat.  Lisäksi ohjetta noudattaessa minulla pitäisi olla aikaa ja mahdollisuuksia ehtiä ruokapöytään monta kertaa päivässä. Kausittain se on täysin mahdotonta. Saatan tehdä töitä lähes tauotta 10-12 tuntia, enkä mitenkään voi rampata ruokapöydässä. Ja kun rytmi rikkoutuu, laihdutus loppuu. Ja lisäksi olen ohjetta noudattaessa koko ajan nälkäinen - tai ainakin ajattelen koko ajan seuraavaa ruokahetkeä, mikä ei tee asiasta sen helpompaa.

Ei siis käy. Otan nyt suuren askeleen, sillä kuuliaisena ihmisenä uskallan kerrankin väittää vastaan. Neuvo ei sovi minulle - ei ainakaan juuri nyt. Sen sijaan olen löytänyt oman tavan syödä. Olen nimittäin viime päivät ajoittanut ja mitoittanut ruokailuni seuraavasti: aamulla kevyt aamiainen (leipää tai mysliä), lounasaikaan (klo 12 ja 15 välillä) täyttävä ruoka, kuten esimerkiksi iso pasta-annos tuoreiden kasvisten ja fetan kera (vatsa täyteen!), ja illalla pieni iltapala (leipää tai mysliä sekä hedelmiä). Olen ollut erittäin yllättynyt siitä kuinka hyvin se minulle sopii. Tarvitsen tuon yhden kerran, jolloin saan syödä vatsani täyteen. Haluan tuntea ruokailun jälkeen, että sain ruokaa riittävästi. Silloin minun ei tee mieli syödä heti uudestaan.

Ehkä ilmiö on sama kuin konferenssiruoan kanssa. Jos en saa päivän aikana syödä itseäni kertaakaan täyteen, enkä voi olla varma koska niin seuraavan kerran käy, niin mietin koko ajan milloin saan syödä uudelleen, ja syön koko ajan liikaa. Nälän kanssa sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä. Sen sijaan ikään kuin varmistan riittävän ravinnon saannin hamstraamalla liikaa. Sen sijaan, kun syön kerran päivässä vatsani täyteen ja tiedän, että huomennakin saan syödä kerran vatsani täyteen, niin en ajaudu ajattelemaan ruokaa ruoka-aikojen välillä ollenkaan. Toimii.

Voi olla, että valinnallani on haittapuolensa ja palaan asiaan myöhemmin. Juuri nyt tuntuu kuitenkin siltä, että käänsin yhden oman viisastenkiven. Saa nähdä miten käy.

No niin. No niin. Tässä sitä taas ollaan. Reilu viikko laihdutuksen ja blogin aloittamisesta, ja paino on taas entisellään. Laihdutus: +-0 kg.

Hyvä syy #1: Menneellä viikolla olin kaksi päivää työkonferenssissa, jonka aikana muut määrittelivät mitä ja koska syön. Kaksi päivää olin siis täysien ja herkullisten, ilmaisten, ruokapöytien äärellä, enkä hillinnyt itseäni. Toki minulla oli aina mahdollisuus valita itse mitä kaikkea ja etenkin kuinka paljon syön, mutta kuten huomata saattaa, en käyttänyt tilaisuutta hyväkseni. Koska en itse voinut suunnitella syömisiäni, koin, että minun pitää tarttua tilaisuuteen syödä aina kun se on mahdollista, sillä muuten minulle saattaa tulla nälkä. No päin vastoinhan siinä sitten kävi, eikä se oikeastaan ollut yllätys.

Hyvä syy #2: Syödessäni ensimmäisen konferenssipäivän kolmatta jälkiruokaa huomasin myös, että en kehtaa olla syömättä. Rakastan jälkiruokia, mitä ei pidä kiistää, joten syön niitä myös nautinnon vuoksi, mutta sen lisäksi en yksinkertaisesti halua tai kehtaa kieltäytyä. Yksi syy siihen on se, että koen sen kiittämättömäksi ruoan tarjoajaa tai jopa ruoan laittajaa kohtaan; toinen se, että en halua kiinnittää huomiota itseeni ja syömiseeni. En halua, että ihmiset tietävät painoni merkitsevän minulle niin paljon, että haluan laihduttaa ja jättää siksi jotain syömättä. Sen sijaan kun syön kaikkea mitä tarjotaan, antaa se minusta vaikutelman, että pidän itsestäni sellaisena kuin olen. Ja sellaisen kuvan haluan antaa.

Hyvä syy #3: Ystäviäni kävi viikonloppuina kylässä, ja vietimme iltaa syömällä ja juomalla hyvin. Ystävien tapaaminen ja herkuttelu ovat minulle yksi tärkeimpiä tapoja rentoutua ja unohtaa arjen välttämättömyydet. Niinpä ajattelin tälläkin kertaa, että herkuttelu on tarpeellista, ihanaa ja kiva tapa viettää aikaa ystävien kanssa, eikä siitä pidä luopua. Enkä pitänyt sitä edes niin turmiollisena laihduttamisen kannalta, sillä voin aina aloittaa laihduttamisen seuraavana päivänä uudelleen. Niinpä aloitin useamman kerran. Ja aloitan taas.

Viikon saldoksi jää siis monta tekosyytä, samat kaavat ja vanha tuttu paino. Lisäksi opin jotain. Huomasin, että sen lisäksi, että en itse aina halua laihduttaa, niin en ainakaan halua, että muut tietävät minun haluavan laihduttaa. Haluaisin siis pitää itsestäni tällaisena, ja etenkin haluan, että muut luulevat minun pitävän itsestäni tällaisena. Mielenkiintoista. Huomaan kokevani laihduttamisen turhamaisena ja jopa säälittävänä asiana, jota harrastavat vain ne, jotka eivät osaa kyseenalaista yhteiskunnan järjettömiä teini-ihanteita. Haluan, että ihmiset tietävät, että elämässäni on tärkeämpiäkin asioita, enkä missään nimessä halua olla yksi niistä naisista, jotka kommentoivat jokaisen ruoan kalorimääriä. Laihduttamiseen littyy siis mielikuvia, joihin en missään nimessä halua samaistua.

En kuitenkaan ole luopunut tavoitteestani. Nyt kun aurinko on alkanut paistaa, muistan jälleen kuinka ihanaa kevätvaatteiden shoppailu voi olla. Kevyiden vaatteiden etsiminen ja löytäminen on suorastaan mahtavaa silloin kun on tyytyväinen omaan ulkomuotoonsa,eikä malta odottaa niihin pukeutumista. Huomaan, että haluan todella kokea tuon tunteen vielä joskus! Haluan nauttia keväästä! Niinpä aloitan uudelleen ja yritän välttää samoja sudenkuoppia. Tavoitteenani on päästä 70 kiloon vappuaattoon mennessä. Tästä se lähtee - taas.

Viikonloppu on sujunut kohtalaisen hyvin. Esimerkiksi perjantaina laskin koko päivän pisteet etukäteen, jolloin sain varmistettua, että voin hyvällä mielellä syödä Miehen tekemän aterian: pippuripihviä, kermakastiketta ja juuressosetta punaviinin kera. Kyllä, niitäkin saa syödä. Lauantaiaamuna painoni olikin jo 72,9 kg, mikä oli erityisen kivaa siksi, että 73 kiloa on oma haamurajani, joka ei mene helposti rikki, mutta tulee helposti takaisin.

Tarvitsen ruokahalun. Olen nimittäin huomannut, että ongelmani ei ole se, että minulla olisi koko ajan nälkä vaan se, että minun ei tee mieli syödä. Nyt te ajattelette, että siinäpä mahdollisimman harhainen nainen, sillä liikakiloja ei tule syömättä. Totta. En sanokaan, että en söisi, vaan että syön epäsäännöllisesti, haluttomasti ja väärin. Huomaan nälän vasta kun se on edennyt liian pitkälle, vatsaan koskee ja päähän sattuu, ja tiedän, että pian tulen todella huonovointiseksi. Ja jotta saan syötyä, vaikka ei tee mieli, valitsen jotain erityisen herkullista, rasvaista ja epäterveellistä. Mitään muuta en saa alas. 

Säännöllinen ruokailu auttaa. Aiemmista kokemuksista tiedän, että minun pitäisi saada syömiseeni rytmi. Kun syön päivittäin samoihin aikoihin, alkaa kehonikin tuntea nälkää. Ja kyllähän se niin on, että kun on nälkä, oikeanlainen ruoka maistuu. Esimerkiksi kunnon chilikasviskeitto muutaman tunnin ulkoilun jälkeen on poikaa se! Ikävä kyllä tiedän kokemuksesta kuitenkin myös sen, että  saatan mennä liian pitkälle. En tyydy säännölliseen ruokailuun pitkään, vaan alan silloin tällöin skipata aterioita. Ajattelen, että se ei voi olla pahaksi, jos kerta haluan laihtua. Ja kun skippailu näkyy kiloissa, alan tehdä niin yhä useammin. Ja pian olen takaisin lähtöpisteessä - ei säännöllistä ruokailua, ei ruokahalua, epäterveelliset valinnat ja vanhat kilot.

Toinen vaikeus piilee siinä, että elämäni on epäsäännöllistä. On vaikeaa järjestää elämä niin, että ehtisin syödä. Teen työtä kahdessa kaupungissa, reissaan paljon, eikä säännöllistä työaikaa ole. Ei siis ole olemassa sellaista päivärytmiä, joka tukisi säännöllistä syömistä. Joudun rakentamaan rytmin tyhjästä. Ja heikko kun olen, se myös unohtuu helposti. Muut asiat menevät aamiaisen tai lounaan edelle - eihän silloin voi, jos on kerta kiire! Eikä etenkään, jos syöminen ei edes huvita. Ajaudun ajattelemaan, että syön sitten kun on nälkä. Niin. Kun olisikin.

Lady Gaga. Hieno vartalo, mutta mielikuva ei lisää motivaatiotani. Kun aloitin tämän laihdutusprojektin, ajattelin, että haluan näyttää yhtä hyvältä kuin musiikkivideoiden kaunottaret. Mutta kun olin laihtunut neljä kiloa ja aloin hämärästi muistuttaa viehättävää naista, pelästyin! Huomasin, että yksi syy sille, miksi itse asiassa en halua olla hoikka, on se, että muistuttaisin heitä.

Joku minussa pistää vastaan. Haluan olla hoikka ja mukiinmenevä, mutta en huomattavan viehättävä. En halua sellaista huomiota. Ja tiedän kyllä, että nyt olen ristirtiitainen. Juuri eilenhän kirjoitin, että haluan kauniita alusvaatteita ja ilahduttaa poikaystävääni. On kuitenkin omasta mielestäni aivan eri asia haluta olla viehättävä itseään ja puolisoansa kuin kaikkia vastaantulijoita varten. Muille kuin itselleni ja poikaystävälleni haluan olla sellainen, joka näyttää ihan kivalta, mutta jonka perää(n) ei katsota.

Alatteko jo päästä jyvälle siitä, miksi motivaation löytäminen on toisinaan vaikeaa? Minussa kamppailee aika monta puolta. On toiveita ja pelkoja, ja kaikki kumoavat toisensa. Ja onhan tämä kaikki myös melko huvittavaa. On aikamoisen omnipotentti harhakuva, että minusta tulisi viisi kiloa laihempana seksipommi. Tuskin minusta Lady Gagaa saisi yrittämälläkään, mutta hei, se on vaan tunne. Jokin saa minut pelkäämään sitä, että olisin viehättävämpi kuin haluaisin.

Tahtotilaa, liikutusta ja motivaatiota tarvitsemme kaikki. Vain taivas on rajana, eikä ehkä sekään. Kuulin nimittäin tänään, että ystäväni on löytänyt uutta ulkoista motivaatiota kehitysyhteistyöstä. Seurakunta on käynnistänyt "Lukutaitoa laihdutuksella"-projektin eli punnitsee ihmisiä, jotka haluavat aloittaa laihduttamisen, ja uusi punnitus järjestetään kolmen kuukauden kuluttua. Jokaista tuona aikana laihdutettua kiloa vastaan yksityishenkilöt lahjoittavat 15 euroa Nepalin lukutaitoprojektille. Erinomainen ajatus. Oma motivaationi tosin kääntyisi varmaankin syyllisyydeksi, sillä kokisin jokaisen epäonnistuneen kilon petetyksi lupaukseksi. Nyt alkaa siis todella näyttää siltä, että en siis itsekään usko onnistumiseeni!

Ongelma on siis siinä, että en oikeasti tiedä haluanko laihtua. Tosin eilen löysin itsekin uutta ulkoista motivaatiota yllättävältä taholta. Olin jooga-asanassa seisten suorilla jaloilla eteentaivutuksessa kun ensimmäistä kertaa koskaan näin itseni siinä asennossa peilistä. Nähtyäni itseni sillä tavoin takaapäin eteenpäin kumartuneessa asennossa, sain yksityiskohtaista ja ensikätistä informaatiota takapuoleni leveydestä. Minulle on ihan sama miltä Lady Gaga näyttää, sillä itselläni riittää kavennettavaa! No doubt about it. Ehkä tuo kuva säilyy mielessäni viiteen kiloon asti. Ehkä. 200 grammaa lähti jo.

Pasta kiehuu. Kohta pääsen syömään eilen tekemääni kasviskastiketta, josta ei pitäisi Painonvartijoiden mukaan mennä kovinkaan montaa pistettä. Painonvartijoiden pisteet ovat hyvä keino tarkkailla syömistä, ja luotan niihin. Mainittakoon, että olen Painonvartijoiden kunniajäsen, sillä laihdutin heidän ohjeillaan noin 10 kiloa 10 vuotta sitten. En siis voi sanoa, etteikö homma toimisi. Toimii kyllä, jos ohjeita noudattaa - tällä kertaa vain se ohjeiden noudattaminen on se ongelma.

Miksi haluan olla laihempi? Silloin siis kun haluan. Taidan haluta takaisin sen vartalon, joka minulla oli silloin kun olin siihen tyytyväinen. Ei se nytkään ihan kamala ole, ja voisin ehkä hyvinkin elää sen kanssa, mutta toisinaan kaipaan kovasti tunnetta siitä, että mikään ei roiku yli tai kiristä. Eikä siihen auta paria kokoa suuremmat vaatteet, sillä nekään eivät aina näytä hyvältä. Tiedän, että voisin olla hieman hoikempi, näyttää paremmalta ja olla silloin ajattelematta koko asiaa. Ehkä se on tässä painossa ikävintä - se että sitä tulee ajateltua. Haluan painon, jota ei tarvitse ajatella!

No okei, haluaisin lisäksi tuntea itseni viehättäväksi. Olisi kiva kävellä kaupungilla farkuissa ja tietää olevansa ihan okei. Nyt olen tyypillisen pyylevä, ja kai sekin on ihan okei, mutta paremminkin voisi olla. Lisäksi olen suhteellisen uudessa parisuhteessa, eikä minua haittaisi vetää uudet ja näyttävät alusvaatteet päälle joku lauantai-ilta meidän molempien iloksi. Mies ei onneksi ole valittanut tähänkään asti, mutta jälleen kerran, itse voisin olla tyytyväisempi. Olenkin luvannut itselleni tietyn kivan alusasun, jos pääsen tavoitteeseeni. Motivaatiota lisäämään kiinnitin kuvan noista vaatteista - mallin päällä tietysti - jääkaapin oveen. Saas nähdä koska se siitä lähtee!

Toisaalta, jos ongelma ei selvästikään ole muualla kuin päässäni, voisinko vain päättää, että näytän hyvältä näin, eikä minun tarvitse enää ajatella asiaa. Varmaankin. Mutta ei sekään onnistu. Ihan samalla tavalla kuin laihduttamisen kanssa, olen siihenkin päätökseen tyytyväinen vain rajatun, ennalta määräämättömän ajan, ja sitten jokin saa minut ajattelemaan taas toisin. Se saattaa olla vaikka matka rantakohteeseen tai ystävän häät, joihin olisi kiva pistää päälle joku tietty mekko. Tai se tavallinen tiistaiaamu, jolloin ei löydy mitään sellaista päälle laitettavaa, joka näyttäisi kivalta. Ehkä on sittenkin helpompaa laihduttaa. Se on kuitenkin vain viisi kiloa.